Harrastukset


Kääpiösnautseri on älykäs ja temperamenttinen, reipas pieni koira, joka kaipaa tekemistä ja viihtyy lenkkipoluilla. "Sylikoiraksi" siitä ei ole, vaan ennemminkin aktiivisen ihmisen hyväksi toveriksi niin ulkoiluun kuin myös tottelevaisuus- ja agilitykilpailuihin.
(© Suomen Kääpiösnautserikerho ry)



kuvat: Kristiina Niska

Agility

Agilityä harrastettiin vaihtelevan aktiivisesti ja tavoitteellisesti noin neljä vuotta. Nyt meneillään on syksyllä 2009 alkanut tauko, jonka kestosta ei ole tietoa. Ehkä emme palaa kentille enää koskaan.

Virallisesti aloitimme agilityn syksyllä 2005, mutta paljon ennemmin ollaan tehty pihalle ratoja (lähinnä hyppyjä ja keppejä) ja harjoiteltu. Amor pitää agilitystä, sen silmiin tulee ihan omanlaisensa pilke kun se huomaa että ollaan menossa hallille, treeneihin. Amorin lempiesteisiin kuuluvat putket ja kontaktit, ja kenties ne ovatkin Amorin vahvuuksia. Amor ei yleensä hätäile radalla eikä pudota rimoja tai tee kontaktivirheitä. Radalla Amor on moniin toisiin verrattuna hidas ja liikkeiltään kankeampi, mutta se on ihan hyvä ohjaajankin kannalta kun ehtii miettiä seuraavan siirtonsa. Amor on hyvin irtoava ja hyvin estevarma koira, mikä osaltaan helpottaa hommaa.


Toko

Toko kuuluu harrastuksiimme pienemmässä roolissa, olemme aikoinaan käyneet pentukurssin, jatkokurssin ja kulkeneet kisaamaan tähtäävien ryhmässä harjoittelemassa. Nykyään meillä ei tokon osalta tavoitteita ole, koira pysyy suurinpiirtein hienosti hallinnassa ja on miellyttävä asuinkumppani - se riittää omistajalle (ainakin toistaiseksi).
Amor ei ole kovin helposti motivoitavissa, ja jos se kuulee äänessäni hiukkasenkin painostavan sävyn, se pistää hanskat tiskiin ja sulkee korvansa. Toisaalta herkullisten makupalojen vuoksi Amor opettelisi varmaan vaikka kiipeämään puuhun pylly edellä, ja kun se on niin nopeaoppinen, ei siihen varmaan menisi edes kauaa.


Match Showt

Mätsäreissä on mukava käydä katsomassa muita koiria ja treenaamassa kehäkäyttäytymistä, siellä kun ei ole niin tärkeää jalkakarvojen määrä ja väri, saatikka sitten täydellinen ravi tai upeat takajalkojen liikkeet. Amor ei erityisemmin rakasta esiintymistä, mutta antaa hyvin tutkia itsensä ja monesti ollaan kuultu koiran reippaasta ja kiltistä luonteesta. Mätsäreihin mennään aina kun sellaisia järjestetään tässä lähimaisemissa ja kun kyyti järjestyy.


Näyttelyt

Näyttelyitä on tullut kierrettyä kokonaista viisi kertaa ja tuomarien mielipiteet ovat jakautuneet näin: 4x EH ja 1x H. Viimeisimmät näytelmät käytiin Torniossa 10082008 ja sieltä saadun Hn epäilen jäävän viimeiseksi tulokseksemme. Amor ei niin perusta siitä hiplaamisesta ja ympyrän ravaamisesta.. . Tämän lisäksi Amor vetää korvansa aina kippuralle kehässä, ja Amorin purennasta on tullut sanomista - kuulemma se on muuttumassa huonompaan suuntaan (tasapurennaksi). Joten meitä ei todennäköisesti enää kehissä nähdä. Amor on maailman paras koira, mutta maailman paras näyttelykoira se ei ole, ei ulkonäöltään eikä luonteeltaan. ;)


Temppujen opetteleminen

Mistä johtuu, että Amor on saanut lempinimen Temppukoira? Mistä tietää, että omistajalla on todella tylsä elämä? Liittyiskö nämä faktat jotenkin siihen, että Amor osasi jossain vaiheessa nuoruuttaan yli 50 temppua..?
Yritetään kasata listaa, josko omistaja muistaisi mitä kaikkea onkaan koiralleen opettanut, listaa päivitellään..

  • istu
  • maahan
  • seiso
  • tänne
  • paikka
  • odota, hiljennä
  • hauku
  • anna tassu / - toinen /- tassut
  • vilkuta
  • onko pipi koskee tassullaan kuonoon
  • pakki peruuttaa niin kauas kuin käskytän
  • pujo pujottelee jalkojeni välistä kävellessäni / tekee kasia paikallaan
  • sivu tulee vasemmalle sivulleni istumaan
  • seuraa ei läheskään täydellistä
  • eteen, menemene hokemalla menemene:ä, saan koiran irtoamaan vaikka kuinka kauas edelleni
  • katso ottaa kontaktin
  • koske johonkin esineeseen
  • ota osoittamani asia suuhun
  • hiljaa hiipii
  • ryömi
  • pum/kuole & elä
  • kieri
  • hyrrä & toiseen suuntaan pyörii myötäpäivään itsensä ympäri & sama toiseen suuntaan
  • pelottaako tulee jalkojeni väliin istumaan
  • hyppää kerron vain, että minne - esim. kivi parin metrin päässä, ojennetun jalkani yli..
  • pidä pitää esim. ruusuketta suussaan jos haluan ottaa kuvan..
  • onko sulla häntä heiluttaa häntäänsä
  • missä Rita? etsii suosikkilelunsa
  • sänkyyn hakeutuu pedilleen.. tai jos osoitan omaa sänkyäni, niin sinne
  • ei! yleiskäsky, toimii melkeimpä kaikkeen : lopettaa ei-toivotun käytöksen jne.
  • kieli nuolaisee huuliaan
  • kierrä kiertää vaikkapa osoittamani liikennemerkin, puun, pöydän jalan..
  • istu nätisti istuu pupu-asennossa
  • peukku tunnistaa sormista peukalon
  • etusormi tunnistaa myös etusormen
  • pure puree vaikkapa varvastani jos siihen osoitan
  • ota sukka pois ottaa sukan jalastani


    takaisin